English into Finnish translations for marketing, IT, websites, and more

Member since Mar '18

Working languages:

English to Finnish

Eemeli Jylha
English to Finnish | Marketing & Drones

Oulu, Finland

Local time: 12:38 EET (GMT+2)

Native in: Finnish

Send email

Feedback from
clients and colleagues
on Willingness to Work Again

1 positive review

Translator EN>FI JA>FI

Freelance translator and/or interpreter,

Verified member

This person has a SecurePRO™ card. Because this person is not a ProZ.com Plus subscriber, to view his or her SecurePRO™ card you must be a ProZ.com Business member or Plus subscriber.

This person is not affiliated with any business or Blue Board record at ProZ.com.

Translation, Editing/proofreading, Copywriting, Transcreation, Website localization, MT post-editing

Specializes in:
Computers: Hardware	Computers: Software
Computers (general)	Aerospace / Aviation / Space
Marketing	IT (Information Technology)

Volunteer professional humanitarian translation services-

Translators without Borders

Words translated: 1,264

Open to considering volunteer work for registered non-profit organizations

English to Finnish - Standard rate: 0.20 EUR per word / 50 EUR per hour

Euro (eur)

PayPal, Wire transfer

Sample translations submitted: 1

Japanese to Finnish: Dazai Osamu – Apinasaari (short story) General field: Art/Literary Detailed field: Poetry & Literature
Source text - Japanese http://www.aozora.gr.jp/cards/000035/files/1579_19977.html 　はるばると海を越えて、この島に着いたときの私の憂愁を思い給え。夜なのか昼なのか、島は深い霧に包まれて眠っていた。私は眼をしばたたいて、島の全貌を見すかそうと努めたのである。裸の大きい岩が急な勾配こうばいを作っていくつもいくつも積みかさなり、ところどころに洞窟どうくつのくろい口のあいているのがおぼろに見えた。これは山であろうか。一本の青草もない。　私は岩山の岸に沿うてよろよろと歩いた。あやしい呼び声がときどき聞える。さほど遠くからでもない。狼おおかみであろうか。熊であろうか。しかし、ながい旅路の疲れから、私はかえって大胆になっていた。私はこういう咆哮ほうこうをさえ気にかけず島をめぐり歩いたのである。　私は島の単調さに驚いた。歩いても歩いても、こつこつの固い道である。右手は岩山であって、すぐ左手には粗い胡麻石ごまいしが殆ど垂直にそそり立っているのだ。そのあいだに、いま私の歩いている此の道が、六尺ほどの幅で、坦々とつづいている。　道のつきるところまで歩こう。言うすべもない混乱と疲労から、なにものも恐れぬ勇気を得ていたのである。　ものの半里も歩いたろうか。私は、再びもとの出発点に立っていた。私は道が岩山をぐるっとめぐってついてあるのを了解した。おそらく、私はおなじ道を二度ほどめぐったにちがいない。私は島が思いのほかに小さいのを知った。　霧は次第にうすらぎ、山のいただきが私のすぐ額のうえにのしかかって見えだした。峯みねが三つ。まんなかの円い峯は、高さが三四丈もあるであろうか。様様の色をしたひらたい岩で畳まれ、その片側の傾斜がゆるく流れて隣の小さくとがった峯へ伸び、もう一方の側の傾斜は、けわしい断崖をなしてその峯の中腹あたりにまで滑り落ち、それからまたふくらみがむくむく起って、ひろい丘になっている。断崖と丘の硲はざまから、細い滝がひとすじ流れ出ていた。滝の附近の岩は勿論もちろん、島全体が濃い霧のために黝あおぐろく濡れているのである。木が二本見える。滝口に、一本。樫かしに似たのが。丘の上にも、一本。えたいの知れぬふとい木が。そうして、いずれも枯れている。　私はこの荒涼の風景を眺めて、暫しばらくぼんやりしていた。霧はいよいようすらいで、日の光がまんなかの峯にさし始めた。霧にぬれた峯は、かがやいた。朝日だ。それが朝日であるか、夕日であるか、私にはその香気でもって識別することができるのだ。それでは、いまは夜明けなのか。　私は、いくぶんすがすがしい気持になって、山をよじ登ったのである。見た眼には、けわしそうでもあるが、こうして登ってみると、きちんきちんと足だまりができていて、さほど難渋でない。とうとう滝口にまで這いのぼった。　ここには朝日がまっすぐに当り、なごやかな風さえ頬に感ぜられるのだ。私は樫に似た木の傍へ行って、腰をおろした。これは、ほんとうに樫であろうか、それとも楢ならか樅もみであろうか。私は梢こずえまでずっと見あげたのである。枯れた細い枝が五六本、空にむかい、手ぢかなところにある枝は、たいていぶざまにへし折られていた。のぼってみようか。ふぶきのこえわれをよぶ　風の音であろう。私はするするのぼり始めた。とらわれのわれをよぶ　気疲れがひどいと、さまざまな歌声がきこえるものだ。私は梢にまで達した。梢の枯枝を二三度ばさばさゆすぶってみた。いのちともしきわれをよぶ　足だまりにしていた枯枝がぽきっと折れた。不覚にも私は、ずるずる幹づたいに滑り落ちた。「折ったな。」　その声を、つい頭の上で、はっきり聞いた。私は幹にすがって立ちあがり、うつろな眼で声のありかを捜したのである。ああ。戦慄せんりつが私の背を走る。朝日を受けて金色にかがやく断崖を一匹の猿がのそのそと降りて来るのだ。私のからだの中でそれまで眠らされていたものが、いちどにきらっと光り出した。「降りて来い。枝を折ったのはおれだ。」「それは、おれの木だ。」　崖を降りつくした彼は、そう答えて滝口のほうへ歩いて来た。私は身構えた。彼はまぶしそうに額へたくさんの皺しわをよせて、私の姿をじろじろ眺め、やがて、まっ白い歯をむきだして笑った。笑いは私をいらだたせた。「おかしいか。」「おかしい。」彼は言った。「海を渡って来たろう。」「うん。」私は滝口からもくもく湧いて出る波の模様を眺めながらうなずいた。せま苦しい箱の中で過したながい旅路を回想したのである。「なんだか知れぬが、おおきい海を。」「うん。」また、うなずいてやった。「やっぱり、おれと同じだ。」　彼はそう呟つぶやき、滝口の水を掬すくって飲んだ。いつの間にか、私たちは並んで坐っていたのである。「ふるさとが同じなのさ。一目、見ると判る。おれたちの国のものは、みんな耳が光っているのだよ。」　彼は私の耳を強くつまみあげた。私は怒って、彼のそのいたずらした右手をひっ掻かいてやった。それから私たちは顔を見合せて笑った。私は、なにやらくつろいだ気分になっていたのだ。　けたたましい叫び声がすぐ身ぢかで起った。おどろいて振りむくと、ひとむれの尾の太い毛むくじゃらな猿が、丘のてっぺんに陣どって私たちへ吠ほえかけているのである。私は立ちあがった。「よせ、よせ。こっちへ手むかっているのじゃないよ。ほえざるという奴さ。毎朝あんなにして太陽に向って吠えたてるのだ。」　私は呆然ぼうぜんと立ちつくした。どの山の峯にも、猿がいっぱいにむらがり、背をまるくして朝日を浴びているのである。「これは、みんな猿か。」　私は夢みるようであった。「そうだよ。しかし、おれたちとちがう猿だ。ふるさとがちがうのさ。」　私は彼等を一匹一匹たんねんに眺め渡した。ふさふさした白い毛を朝風に吹かせながら児猿に乳を飲ませている者。赤い大きな鼻を空にむけてなにかしら歌っている者。縞しまの美事な尾を振りながら日光のなかでつるんでいる者。しかめつらをして、せわしげにあちこちと散歩している者。　私は彼に囁ささやいた。「ここは、どこだろう。」　彼は慈悲ふかげな眼ざしで答えた。「おれも知らないのだよ。しかし、日本ではないようだ。」「そうか。」私は溜息ためいきをついた。「でも、この木は木曾樫のようだが。」　彼は振りかえって枯木の幹をぴたぴたと叩き、ずっと梢を見あげたのである。「そうでないよ。枝の生えかたがちがうし、それに、木肌の日の反射のしかただって鈍いじゃないか。もっとも、芽が出てみないと判らぬけれど。」　私は立ったまま、枯木へ寄りかかって彼に尋ねた。「どうして芽が出ないのだ。」「春から枯れているのさ。おれがここへ来たときにも枯れていた。あれから、四月、五月、六月、と三つきも経っているが、しなびて行くだけじゃないか。これは、ことに依ったら挿木さしきでないかな。根がないのだよ、きっと。あっちの木は、もっとひどいよ。奴等のくそだらけだ。」　そう言って彼は、ほえざるの一群を指さした。ほえざるは、もう啼なきやんでいて、島は割合に平静であった。「坐らないか。話をしよう。」　私は彼にぴったりくっついて坐った。「ここは、いいところだろう。この島のうちでは、ここがいちばんいいのだよ。日が当るし、木があるし、おまけに、水の音が聞えるし。」彼は脚下の小さい滝を満足げに見おろしたのである。「おれは、日本の北方の海峡ちかくに生れたのだ。夜になると波の音が幽かすかにどぶんどぶんと聞えたよ。波の音って、いいものだな。なんだかじわじわ胸をそそるよ。」　私もふるさとのことを語りたくなった。「おれには、水の音よりも木がなつかしいな。日本の中部の山の奥の奥で生れたものだから。青葉の香はいいぞ。」「それあ、いいさ。みんな木をなつかしがっているよ。だから、この島にいる奴は誰にしたって、一本でも木のあるところに坐りたいのだよ。」言いながら彼は股の毛をわけて、深い赤黒い傷跡をいくつも私に見せた。「ここをおれの場所にするのに、こんな苦労をしたのさ。」　私は、この場所から立ち去ろうと思った。「おれは、知らなかったものだから。」「いいのだよ。構わないのだよ。おれは、ひとりぼっちなのだ。いまから、ここをふたりの場所にしてもいい。だが、もう枝を折らないようにしろよ。」　霧はまったく晴れ渡って、私たちのすぐ眼のまえに、異様な風景が現出したのである。青葉。それがまず私の眼にしみた。私には、いまの季節がはっきり判った。ふるさとでは、椎しいの若葉が美しい頃なのだ。私は首をふりふりこの並木の青葉を眺めた。しかし、そういう陶酔とうすいも瞬時に破れた。私はふたたび驚愕きょうがくの眼を見はったのである。青葉の下には、水を打った砂利道が涼しげに敷かれていて、白いよそおいをした瞳の青い人間たちが、流れるようにぞろぞろ歩いている。まばゆい鳥の羽を頭につけた女もいた。蛇の皮のふとい杖をゆるやかに振って右左に微笑を送る男もいた。　彼は私のわななく胴体をつよく抱き、口早に囁いた。「おどろくなよ。毎日こうなのだ。」「どうなるのだ。みんなおれたちを狙っている。」山で捕われ、この島につくまでの私のむざんな経歴が思い出され、私は下唇を噛みしめた。「見せ物だよ。おれたちの見せ物だよ。だまって見ていろ。面白いこともあるよ。」　彼はせわしげにそう教えて、片手ではなおも私のからだを抱きかかえ、もう一方の手であちこちの人間を指さしつつ、ひそひそ物語って聞かせたのである。あれは人妻と言って、亭主のおもちゃになるか、亭主の支配者になるか、ふたとおりの生きかたしか知らぬ女で、もしかしたら人間の臍へそというものが、あんな形であるかも知れぬ。あれは学者と言って、死んだ天才にめいわくな註釈をつけ、生れる天才をたしなめながらめしを食っているおかしな奴だが、おれはあれを見るたびに、なんとも知れず眠たくなるのだ。あれは女優と言って、舞台にいるときよりも素面すがおでいるときのほうが芝居の上手な婆で、おおお、またおれの奥の虫歯がいたんで来た。あれは地主と言って、自分もまた労働しているとしじゅう弁明ばかりしている小胆者だが、おれはあのお姿を見ると、鼻筋づたいに虱しらみが這って歩いているようなもどかしさを覚える。また、あそこのベンチに腰かけている白手袋の男は、おれのいちばんいやな奴で、見ろ、あいつがここへ現われたら、もはや中天に、臭く黄色い糞の竜巻が現われているじゃないか。　私は彼の饒舌じょうぜつをうつつに聞いていた。私は別なものを見つめていたのである。燃えるような四つの眼を。青く澄んだ人間の子供の眼を。先刻よりこの二人の子供は、島の外廓に築かれた胡麻石の塀からやっと顔だけを覗きこませ、むさぼるように島を眺めまわしているのだ。二人ながら男の子であろう。短い金髪が、朝風にぱさぱさ踊っている。ひとりは、そばかすで鼻がまっくろである。もうひとりの子は、桃の花のような頬をしている。　やがて二人は、同時に首をかしげて思案した。それから鼻のくろい子供が唇をむっと尖とがらせ、烈しい口調で相手に何か耳うちした。私は彼のからだを両手でゆすぶって叫んだ。「何を言っているのだ。教えて呉れ。あの子供たちは何を言っているのだ。」　彼はぎょっとしたらしく、ふっとおしゃべりを止し、私の顔と向うの子供たちとを見較べた。そうして、口をもぐもぐ動かしつつ暫く思いに沈んだのだ。私は彼のそういう困却にただならぬ気配を見てとったのである。子供たちが訳のわからぬ言葉をするどく島へ吐きつけて、そろって石塀の上から影を消してしまってからも、彼は額に片手をあてたり尻を掻きむしったりしながら、ひどく躊躇ちゅうちょをしていたが、やがて、口角に意地わるげな笑いをさえ含めてのろのろと言いだした。「いつ来て見ても変らない、とほざいたのだよ。」　変らない。私には一切がわかった。私の疑惑が、まんまと的中していたのだ。変らない。これは批評の言葉である。見せ物は私たちなのだ。「そうか。すると、君は嘘をついていたのだね。」ぶち殺そうと思った。　彼は私のからだに巻きつけていた片手へぎゅっと力こめて答えた。「ふびんだったから。」　私は彼の幅のひろい胸にむしゃぶりついたのである。彼のいやらしい親切に対する憤怒よりも、おのれの無智に対する羞恥しゅうちの念がたまらなかった。「泣くのはやめろよ。どうにもならぬ。」彼は私の背をかるくたたきながら、ものうげに呟いた。「あの石塀の上に細長い木の札が立てられているだろう？　おれたちには裏の薄汚く赤ちゃけた木目だけを見せているが、あのおもてには、なんと書かれてあるか。人間たちはそれを読むのだよ。耳の光るのが日本の猿だ、と書かれてあるのさ。いや、もしかしたら、もっとひどい侮辱が書かれてあるのかも知れないよ。」　私は聞きたくもなかった。彼の腕からのがれ、枯木のもとへ飛んで行った。のぼった。梢にしがみつき、島の全貌を見渡したのである。日はすでに高く上って、島のここかしこから白い靄もやがほやほやと立っていた。百匹もの猿は、青空の下でのどかに日向ひなたぼっこして遊んでいた。私は、滝口の傍でじっとうずくまっている彼に声をかけた。「みんな知らないのか。」　彼は私の顔を見ずに下から答えてよこした。「知るものか。知っているのは、おそらく、おれと君とだけだよ。」「なぜ逃げないのだ。」「君は逃げるつもりか。」「逃げる。」　青葉。砂利道。人の流れ。「こわくないか。」　私はぐっと眼をつぶった。言っていけない言葉を彼は言ったのだ。　はたはたと耳をかすめて通る風の音にまじって、低い歌声が響いて来た。彼が歌っているのであろうか。眼が熱い。さっき私を木から落したのは、この歌だ。私は眼をつぶったまま耳傾けたのである。「よせ、よせ。降りて来いよ。ここはいいところだよ。日が当るし、木があるし、水の音が聞えるし、それにだいいち、めしの心配がいらないのだよ。」　彼のそう呼ぶ声を遠くからのように聞いた。それからひくい笑い声も。　ああ。この誘惑は真実に似ている。あるいは真実かも知れぬ。私は心のなかで大きくよろめくものを覚えたのである。けれども、けれども血は、山で育った私の馬鹿な血は、やはり執拗に叫ぶのだ。　――否！　一八九六年、六月のなかば、ロンドン博物館附属動物園の事務所に、日本猿の遁走とんそうが報ぜられた。行方が知れぬのである。しかも、一匹でなかった。二匹である。	Translation - Finnish This translation appeared in the Finnish literature magazine, Nuori Voima, in December 2014. Olin tullut koko matkan meren poikki — kuvittele kuinka lohdutonta oli saapua tälle saarelle. Oliko yö vai päivä? Saari uinui sankkaan sumuun kietoutuneena. Räpyttelin silmiäni koettaen saada kokonaiskuvan saaresta. Toinen toistensa päälle kasatut paljaat kivenjärkäleet muodostivat jyrkähkön rinteen, ja siellä täällä saattoi erottaa häämöttävän, mustan luolansuun. Tämäkö oli olevinaan vuori? Ei ruohonkaistalettakaan. Hortoilin pitkin rantaa jyrkänteen juurella. Aina silloin tällöin kuului omituinen huuto — eikä edes kovin kaukaa. Oliko se susi? Vai ehkä karhu? Olin uupunut pitkän matkan jäljiltä, mutta juuri siksi tunsinkin oloni entistä päättäväisemmäksi. Välittämättä huudoista jatkoin kuljeskelua saaren ympäri. Hämmästyin saaren yksitoikkoisuudesta. Kävelin miten pitkälle tahansa, polku vain jatkui ja jatkui. Vuori oli oikealla puolellani; heti vasemmalla kohosi pystysuoraan karkea kiviseinämä. Niiden välistä kulki kuuden jalan levyinen, tasaisen paljas polku. Päätin kävellä niin kauan kuin tietä riittäisi. En osaa edes kuvata sitä hämmennystä ja nääntymystä. Olin saanut rohkeutta, enkä pelännyt yhtään mitään. Olinkohan kävellyt jo puolen virstaa. Seisoin toistamiseen lähtöpisteessä. Nyt tajusin, että polku vain pyörähtää vuoren ympäri. Olin eittämättä kiertänyt samaisen polun jo ainakin kahteen kertaan. Saari olikin pienempi kuin olin alun alkaen luullut. Sumu oli alkanut vähitellen hälvetä, ja vuoren huippu vaikutti painuvan suoraan kulmiani vasten. Huippuja oli kolme. Keskimmäinen kumpu oli luultavasti noin kolmekymmentä, neljäkymmentä jalkaa korkea. Kumpu oli kuin kasa värikkäitä, litteitä kiviä. Toisella puolella sen rinne ulottui lempeästi nousten pienelle, terävälle harjanteelle. Vastakkaisella puolella taas oli äkkijyrkkä pudotus, joka loiveni puolivälissä. Lopulta rinne kohosi jälleen komealle, laakealle kukkulalle. Kallioseinämän ja kukkulan välisestä uomasta virtasi alas kapea vesiputous. Koko saari — erityisesti vesiputousta myötäilevät kalliot — oli tummana kosteudesta tiheän sumun jäljiltä. Näin kaksi puuta. Yksi oli putouksen suulla. Se muistutti aivan ikivihreää tammea. Kukkulan laella oli toinen. Vastaavanlaista paksua puuta en ollut ennen nähnyt. Molemmat puut olivat kauttaaltaan näivettyneitä. Tätä lohdutonta näkyä jäin tuijottamaan antaen ajatusteni harhailla. Usvan nyt kokonaan hälvetessä alkoivat auringon säteet osua keskimmäisen vuoren laelle. Sumun kostuttama huippu välkehti valossa. Aamuaurinko. Osaan erottaa aamun iltapäivästä tuoksun perusteella. Viimein siis oli aamunkoi. Jokseenkin piristyneenä aloin raahautua ylös kalliota. Alhaalta katsottuna nousu oli vaikuttanut jyrkältä, mutta kavutessa löytyi aina seuraava jalansija. Kiipeäminen ei ollutkaan niin vaikeaa. Lopulta kampesin itseni ylös vesiputouksen suulle. Täällä auringon säteet osuivat suoraan kohti ja saatoin tuntea leppeän tuulen kasvoillani. Menin tammelta vaikuttaneen puun luo ja istahdin alas. Olikohan se ihan todella tammi, vai peräti japanintammi? Ehkä se olikin jokin havupuu? Katsoin ylös aina latvaan saakka. Viitisen ohutta ja kuollutta oksaa sojotti kohti taivasta. Alempana, käden ulottuvilla kasvavat oksat olivat lähes kaikki katkeilleet rumasti. Mitäpä jos kiipeäisin ylös. myrskyävä lumi minua kutsuu Varmaankin tuuli. Aloin kivuta runkoa ylös. vankeudesta minua minua kutsuu Väsyneenä saattaa kuvitella kuulevansa jos jonkinmoista laulamista. Saavutin viimein latvan ja kokeilin heilauttaa kuivaa oksaa pari kolme kertaa. pahaisesta elämästäni minua kutsuu Naps! Kuollut oksa allani katkesi. Kömmähdykseltäni onnistuin jotenkuten luisumaan alas pitkin puunrunkoa. ”Piti sitten katkaista se!” Se ääni kuului selvästi aivan pääni yläpuolelta. Puuhun yhä tarraten nousin pystyyn ja tähyilin tyhjin katsein äänen suuntaan. Ah. Väristys juoksi pitkin selkäpiitäni. Yksittäinen apina kiipesi vaivihkaa alas aurinkoista rinnettä. Tähän asti sisälläni velloneet tunteet ryöpsähtivät nyt kerralla ulos. ”Alas vaan sieltä! Minä juuri mursin oksan!” ”Se on minun puuni”, hän vastasi takaisin kallionreunan saavutettuaan. Näin vastattuaan hän lähti nyt tulemaan vesiputouksen suuntaan. Olin valmiina pitämään puoliani. Toinen vain tuijotti ja arvioi ulkomuotoani rypistellen ja kurtistellen kulmiaan. Lopulta rivillinen vitivalkoisia hampaita revähtikin nauramaan. Se ärsytti minua. ”Mikä naurattaa?” ”Mikäkö”, hän vastasi ”Olet tietenkin tullut meren takaa.” ”Juu”, minä nyökkäsin. Tuijotin putouksesta toinen toisensa jälkeen ryöpsähteleviä aaltoja. Kävin mielessäni läpi matkaa, jonka olin viettänyt tuskallisen pienen laatikon sisällä. ”Mikäs se nyt taas olikaan, iso ja leveä meri.” ”Jep”, nyökkäsin toistamiseen. ”No niin, ihan niin kuin minä.” Näin mutistuaan hän kauhoi hiukan vettä putouksesta ja joi. Ennen pitkää istuimme vierekkäin. ”Ollaan samoilta seuduilta. Näkee jo yhdellä vilkaisulla. Kaikilla meidän konnuilla on nämä kiiltävät korvat”, hän antoi lujan nipistyksen korvalleni. Närkästyneenä tönäisin nipistelevän käpälän kauemmas. Katsoimme toisiimme ja purskahdimme nauruun. Tiedä häntä, aloin tuntea oloni rentoutuneeksi. Aivan yhtäkkiä kantautui lähistöltä vihlovia ulvaisuja. Säikähtäneenä käännähdin ympäri. Lauma paksuhäntäisiä, karvaisia apinoita oli ryhmittäytynyt kukkulan laelle kiljumaan meille. Ponnahdin ylös. ”Annas olla vaan! Eiväthän ne meitä vastaan ole. Nuo kaverit ovat mölyapinoita. Ne ulvovat tuolla tavalla auringon suuntaan joka aamu.” Jäin seisomaan hölmistyneenä. Apinoita oli kerääntymässä kaikille huipuille, istahdellen paistattelemaan aurinkoon. ”Ovatko nämä kaikki apinoita?” Olin kuin unessa. ”Ovat kyllä, tosin eivät samoja kuin me. Noiden synnyinseudut ovat toisaalla.” Seurailin tarkkaan apinaa toisen perään. Aamutuuli pörrötti äidin tuuhean valkeaa turkkia hänen imettäessään vastasyntynyttään. Taivaalle suunnattu iso punainen nenä — itsekseen hyräilevä apina. Upea raidallinen häntä keikkumassa puolelta toiselle — auringon keskellä parittelevat rakastavaiset. Siellä täällä käyskentelevä levoton yrmynaama. Kuiskasin ystävälleni: ” Missä tämä paikka oikein on?” Hyvänsuovin silmin hän vastasi: ” Minäkään en tiedä. Japanilta tämä ei vaikuta.” ”Niin kai”, päästin huokauksen. ”Mutta entäs tämä, tämä puuhan näyttää ihan Kiso-tammelta.” Hän kääntyi ympäri, koputti pari kertaa kuollutta runkoa ja katsoi ylös latvaan saakka. ”Ei oikeastaan. Oksat kasvavat väärällä tavalla, ja kaarna hädin tuskin heijastaa auringon valoa, näetkös? Emme voi tietenkään täysin tietää ennen kuin se versoo.” Seisoin siinä, nojasin runkoon ja kysyin häneltä: ”Miksi se ei ole versonut?” ”Se on ollut nuutunut keväästä asti. Oli jo silloin kun minä tulin tänne. Siitähän on — huhti-, touko-, kesä- — no, kulunut jo kolme kuukautta, mutta se vain jatkaa riutumista. Kai se on sitten istukas. Ei sillä tietty ole juuriakaan. Puu tuolla toisella puolella on vielä pahemmassa kunnossa: aivan noiden kavereiden sonnan peittämä.” Näin sanoessaan hän osoitti sormellaan mölyapinoiden laumaa. Apinat olivat lakanneet kiljumasta, ja saarella oli nyt melko rauhallista. ”Etkö istuisi. Jutellaan.” Istahdin aivan hänen vierelleen. ”Tämähän on aika hyvä paikka. Koko saarella juuri tämä on kaikkein paras: tänne osuu aurinko, täällä on puukin, ja lisäksi saamme kuulla veden äänen.” Hän vilkaisi tyytyväisenä pientä virtaa jalkojensa alla. ”Minä olen syntynyt Japanin pohjoispuolella, lähellä salmia. Yön tullen saattoi aina kuulla aaltojen rauhallisen loiskeen. Siinä vasta jotakin. Ikään kuin muistot rinnassani heräilisivät.” Minuakin halutti kertoa kotiseudustani. ”Minä kaipaan enemmänkin puita kuin veden ääntä. Minä kun synnyin Keski-Japanissa, aivan vuorten keskellä. Lehtien tuoksu on minun mieleeni.” ”No, siinä olet oikeassa. Kaikki halajavat puita. Siksi jokainen tällä saarella mielii ja tahtoo istahtaa puun viereen — vaikka sitten vain yhden puun.” Puhuessaan hän haroi turkkia nivustensa kohdalta paljastaen useita paksuja, tummanpunaisia arpia. ”Oli hiukan vaikeuksia, että sain tämän paikan itselleni.” Ajattelin että minun oli aika mennä. ”En tiennyt että paikka oli sinun.” ”Ei se mitään. En minä välitä. Yksinhän minä kuitenkin olen. Kyllä tänne toinen mahtuu. Mutta yritä olla katkomatta enempää oksia.” Sumu oli nyt kadonnut kokonaan, ja edessämme avautui merkillinen näkymä. Vihreät lehdet. Ne minä näin ensimmäiseksi. Tajusin heti mikä vuodenaika oli. Synnyinseudullani tammenlehdet ovat kauneimmillaan näihin aikoihin. Kääntelin katsettani katsellen puurivistöjä ja vehreitä lehtiä. Mutta tämäkin huuma haihtui sillä samaisella hetkellä. Silmäni laajenivat toistamiseen hämmästyksestä. Lehtien alla, veden kostuttamalla soratiellä virtasi ryhmittäin sinisilmäisiä, valkoisiin pukeutuneita ihmisiä. Jopa nainen, jolla oli päässään prameita linnunsulkia! Sekä paksua käärmeennahkaista keppiä heilutteleva mies, joka hymyili vuoroin oikealle ja vasemmalle! Ystäväni puristi värisevää ruumistani ja kuiskasi nopeasti: ”Älähän hermostu! Tällaista tämä on joka päivä.” ”Mitä on tekeillä? Nehän kaikki tavoittelevat meitä!” Muistin kaikki julmat koettelemukseni — vangitsemiseni vuorilla, ja kuinka saavuin saarelle. Puraisin alahuultani. ”Tästä alkaa näytös. Näytös meitä varten. Pidä suusi kiinni ja seuraa. Tämä voi olla melko hauskaa”, hän ohjeisti pikaisesti. Sitten hän kietaisi jälleen kätensä ympärilleni. Toisella kädellä hän osoitteli ihmisiä sieltä täältä ja alkoi supattaen kertoa minulle. Tuo tuossa on vaimo; joko hänestä tulee miehensä lelu tai käskyttäjä — hän tietää vain kaksi suuntaa elämässään. Ehkä ihmisen napa on juuri hänenlaisensa, kukapa tietää. Tuo on tutkija; tämä hassu kaveri hommaa leipänsä siteeraamalla jotakin kuollutta älykköä. Vaihtoehtoisesti hän tekee pilaa nykyisistä neroista. Tuollaisen näkeminen saa minut joka kerta vain uneliaaksi. Siellä menee näyttelijätär! Ilman ehostusta tämä kääkkä saa aikaan paremman näytöksen kuin lavalla ollessaan — Aaaa, kuinka minun takahammastani taas alkoi koskea, ystäväni matki. Tuota kutsutaan maanomistajaksi; pelkuri mieheksi, joka aina vain selittää kuinka hän yhä edelleen paiskii töitä. Häntä kun katsoo tuntuu kuin täit ryömisivät pitkin nenänvartta — yhtä ärsyttävää. Ja tuo tuolla, penkillä istuva mies valkoisine hansikkaineen, pahin koko joukosta. Häntä minä inhoan eniten. Katso nyt! Kun hän saapui paikalle, alkoi ilmassakin pyörteillä keltaisen paskan lemu. Kuuntelin hänen jaaritteluaan puolella korvalla, sillä olin havainnut jotain ihan muuta. Kaksi paria palavia silmiä. Kirkkaan–sinisiä, ihmislasten silmiä. Jo jonkin aikaa nämä kaksi olivat kurkistelleet saarelle kivimuurin takaa, kasvot hädin tuskin aitaa ylempänä. Ilmeet olivat suorastaan ahneita. Molemmat olivat varmaankin poikia — lyhyet vaaleat hiukset heilahtelivat aamutuulessa. Toisen nenä oli keltaisenaan kesakoita, kun taas toisen pojan posket toivat mieleen vaaleat persikankukat. Ennen pitkää nuo kaksi kallistivat päätään kuin tuumaillen. Sitten kesakkoinen poika supisti suutaan ja kuiskasi kiihtyneellä äänellä jotakin kaverinsa korvaan. Tartuin molemmin käsin ystävääni: ”Mitä hän sanoi? Kerro! Mitä nuo kaksi puhuvat?” Ystäväni vaikutti hämmentyneeltä, ja lopetti lörpöttelynsä siihen paikkaan. Hän käänteli päätään minun kasvojeni ja poikien välillää. Ajatuksiinsa vajoten hän mutisi ja muikisteli, liikutteli suutaan. Sain käsityksen että hän oli melkoisen levoton. Senkin jälkeen kun pojat syljeskelivät joitain sanoja ja katosivat muurin taakse, hän oli edelleen empiväinen ja kynsi milloin otsaansa, milloin takapuoltaan. Lopulta suupieli vääntyi epäilyttävän kieroon hymyyn, ja hän aloitti hitaasti: ”He jupisivat kuinka mikään ei muutu, milloin he sitten tulevatkaan katsomaan.” Ei muutu. Tajusin koko jutun. Epäilykseni olivat osuneet aivan oikeaan. Mikään ei muutu. Tämä oli arvostelua siis. Mehän tässä näytteillä olimme! ”Vai niin. Sinä siis valehtelit.” Murhaan tuon, ajattelin mielessäni. Hän rutisti voimakkaasti vyötäröäni ja vastasi: ”Minua säälitti.” Syöksyin hänen leveän rintansa päälle. Olin närkästynyt hänen osoittamastaan myötätunnosta, mutta sitäkin pahemmalta tuntui joutua sietämään omaa tyhmyyttäni. ”Lopeta tuo itkeminen. Se ei auta mitään.” Selkääni kevyesti taputtaen hän aloitti lopen uupuneesti: ”Tuon muurin ylle on pystytetty ohut puinen kyltti, näetkös? Meille siitä näkyy vain takaosa, kulunut ja likaisenpunainen pala puuta. Toiselle puolella taas, sinne on varmaan kirjoitettu jotain. Ihmiset selvästi lukevat. 'Japaninmakaki — erottuu kiiltävistä korvistaan', eikö vain. Tai ei. Ehkä siellä lukee jotain vielä nöyryyttävämpää.” En halunnut edes kuunnella. Päästin irti hänen otteestaan ja ryntäsin takaisin kuolleen puun luo. Kiipesin ylös. Tarrasin latvuksiin ja katsoin ympäri saarta. Aurinko oli noussut jo korkealle, ja sinne tänne oli alkanut muodostua valkoista höyryä. Alhaalla noin satapäinen apinalauma paistatteli rauhallisesti päivää sinisen taivaan alla. Huikkasin putouksen luona kyhjöttävälle ystävälleni: ”Eikö kukaan tajua?” Edes katsomatta ylös, hän vastasi takaisin: ”Nuoko? Luultavasti vain minä ja sinä.” ”Miksi kukaan ei häivy?” ”Aiotko paeta?” ”Aion.” Vihreät lehdet. Soratie. Ihmisten virta. ”Eikö sinua pelota?” Puristin silmäni kiinni. Hänen ei olisi pitänyt sanoa tuota. Korviani hyväilevään tuuleen sekoittui matala hyräilyn ääni. Lauloiko hän? Silmiäni poltteli. Juuri tämä laulu oli pudottanut minut puusta. Pidin silmäni suljettuina ja kuuntelin. ”Hei kuule, tule alas sieltä. Tämä on hyvä paikka. Täällä on aurinkoa, meillä on puitakin, ja voi kuulla veden äänen. Tärkein kaikista: ei tarvitse huolehtia seuraavasta ateriasta.” Hänen äänensä tuntui tulevan jostakin kaukaa. Samoin hiljainen nauru sen jälkeen. Aah, mikä houkutus. Tämä houkutus vaikuttaa todelta. Ehkä se onkin? Sydämessäni tunsin valtavaa kamppailua. Vereni, vereni lähteet ovat siltikin vuorilla, ja sen huuto ei lakkaa. — — en jää! Kesäkuun puolessa väliä 1896 Lontoon museoon yhdistetyn eläintarhan toimistossa raportoitiin paosta. Liikkeistä ei tiettävästi ollut havaintoja, eikä paenneita ollut suinkaan yksi. Karkuteillä oli kaksi apinaa.

Other - University of Oulu

Years of experience: 8. Registered at ProZ.com: Feb 2015. Became a member: Mar 2018.

N/A

Finnish Translation Industry Professionals (KAJ ry)

Adobe Acrobat, CafeTran Espresso, Google Translator Toolkit, memoQ, Microsoft Excel, Microsoft Word, Powerpoint, Trados Studio, Translation Workspace

http://thefinnishtranslator.com/

CV available upon request

Eemeli Jylha endorses ProZ.com's Professional Guidelines.

Bio

Hey there!

I'm Eemeli, an English into Finnish translator. I've been solving the communication problem for businesses for over 6 years now.

Do you work in the gaming or tech industry? Do you want to seal the deal and sell to the Finnish people?

Then you've come to the right place. I'm here to help you sound like a human when you talk to the humble and often too honest Finns.

Cheers,

Eemeli

Keywords: finnish, english, suomi, englanti, marketing translation, business translation, gaming translation, sdl trados, trados, computer software. See more.finnish, english, suomi, englanti, marketing translation, business translation, gaming translation, sdl trados, trados, computer software, software translation, finnish localization, english into finnish, finland translator. See less.

Profile last updated
May 16, 2024

More translators and interpreters: English to Finnish More language pairs

Your current localization setting

Select a language

You have native languages that can be verified

Your current localization setting

Select a language